sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vielä joulujuttuja

Jossain vaiheessa tuli tällaisiakin väsättyä.
Nuo valkoiset meillä roikkuu olohuoneen lampussa.
Punaiset on jossain laatikossa vaan tyhjänpanttina :)



Nyt mulla on myös kukkiva kaktus - vähän aikaa.
Oli niin söpönen ja pikkunen, että pakkohan se oli ostaa.
Korkeus on ruukkuineen vaan noin 14 cm


Ja tietty heijastelevia juttuja on myös tehty.


Ja vielä tämmönenkin juttu.
Pesin lampaantaljan.

Kastelin ensin suihkulla, hieroin vähän marseillesaippuaa ja sitten "möyhentelin" käsillä.
Lopuksi huuhtelu ja sitten käärin rullalle ja puristelin. Levitin pyykinkuivaustelineen päälle kuivumaan.
Kävin harvalla kammalla kampailemassa ja siitähän tuli loppujen lopuksi kuin uusi.
Talja on Kimpare -nimisen lampaan. Se oli veljelläni joskus ja hän sitten antoi tuon taljan mulle, kun tytär oli ihan pieni, sai siitä lämmikkeen pulkkaan ja rattaisiin. Siitä on noin 25-26 vuotta jo aikaa :)





tiistai 26. joulukuuta 2017

Jotain neulomuksia taas

Aatonaattoiltana aloin vielä tehdä vävykokelaalle toista heijastavaa pipoa. Hyvin ehti valmiiksi, kun tuli tyttären kanssa vasta joulupäivänä meille. En tiiä, onko käyttökelpoinen, kuulen ehkä joskus :)


Heidi vähän koristeli mulle pipareita.


Tämmöiset kynttilät! Ledit ovat. Hämmästyttävän aidon näköiset.
Turvallisetkin ovat.


Ja yhdelle kaverille joskus luvatut "vauvasukat" - kaveri on syntynyt vuonna 1961 :)


Hyvinhän ne sopii aikuisenkin jalkaan.



sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Tämän vuoden joulukortit

Itsenäisyyspäivän vietin väsäten joulukortteja.
Vähän on tylsiä, mutta näin tällä kertaa.
Uusia ideoita jo pyörii päässä. Jospa seuraavan joulun kortit saisi ajoissa tehtyä :)





Joulutontun tekeleitä

Anopille väsäsin avainkaulanauhan.
Aiemmin tein sellaisen oikeen monivärisen. Tykkää siitä kovasti.
Ajattelin, että voi sitten vaihdella välillä kun teen toisenkin.
Joululahjaksi lähti postissa menemään.
Isommat helmet on 16 mm ja pienemmät 8 mm, pujoteltuna 1,5 mm puuvillanyöriin.
Kaikki tarvikkeet helmikauppa.com


Nämäkin joululahjaksi menossa.
Big Fabel -lanka, aika ihanaa kudottavaa.


Ihan melkeen väkisin jouduin ostamaan tämmöisen hassunhauskan
hiirulaisen. Neulahuovutettu on hän :)


sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Maalausta ja muuta mukavaa

Metsäretket -mallilla tein vielä toisen pipon, vähän hillitymmillä väreillä tällä kertaa. Tämä menee joululahjaksi, toivottavasti on mieluinen


Vävykokelaalle tilauksesta pipo ja lapaset. Vaaleamman "raidan" kohdalla seassa ohuenohut heijastinlanka. Lapaset tarkoituksella ylisuuret, tarkoitettu käytettäväksi toisten lapasten päällä.


Pienenpieniä kettusukkia pyydettiin, menevät pikkutyttösille Norjaan, 4 kk ja 3 v.
Toivottavasti ovat sopivia - ei ainakaan liian pieniä pitäisi olla.


Heidin sukat oli varpaista melkeen puhki. Korjasin tällä lailla, kun ei ollut tuota vihreäkirjavaa lankaa missään. Siskoni kutomat sukat, Heidin lempparit


Posliininmaalauksen joulupajassa viime viikonloppuna. Tässä tuotoksia.:

Muki, johon tein keväällä lysterivärikokeiluja, sai pintaansa sabluunalla tehtyjä ruskeita tähtiä.
Nythän sitä voi jopa käyttää - ei mennyt sittenkään ihan hukkaan :)


Sitten muka puolukoita (väri aivan väärä).


 Ja ekaa kertaa tuli kokeiltua siirtokuvan laittamista posliinille.
Tässä tapauksessa siis nuo ääriviivat.
 Tämän maalaan valmiiksi joskus - ehkä ensi vuoden jouluksi.
  



perjantai 3. marraskuuta 2017

Korut

Ihanista käsintehdyistä Filippiiniläisistä luonnonpuuhelmistä väsäsin pari erilaista settiä.
Menossa ystävälle synttärilahjaksi. Saa valita, kumman haluaa.


tiistai 31. lokakuuta 2017

Näitä vaan tulee...

Kokeilussa vähän erilainen neule. Facebookista löysin ohjeen ja sitä piti heti päästä kokeilemaan.
Helppo kutoa ja tulee kivannäköistä. Ehkä yksivärinen olisi tässä mallissa vielä parempi, en tiedä - kokeilen jossain vaiheessa.


Toiset sitten vähän mukaeltuna....
Näitä ei ole vielä päätelty, kun en vielä tiedä, minkäkokoiseen koipeen ovat menossa :)



Tuttava tartti pikkuisille joululahjasukkia. Tein parit erilaiset kumpaakin kokoa, niin voi valita.
Kävikin sitten niin, että halusi kaikki :)


Vielä toinen kuva näistä


Jotain langanjäänteitä pyöri jaloissa..... Mitähän näistä?


Tällaiset tuli, ihan OK sukat - miesten kokoa.


No sittenpä taas hurahdin Facebookin yhdessä ryhmässä tämmöiseen päivittäin kudottavaan malliin. Joka päivä tuli muutaman kerroksen verran ohjetta. Aloitin monta päivää myöhässä ja myös lopetin monta päivää myöhässä. Mutta eihän se haittaa, kun ohjeet oli tallessa, niin kudoin omaa vauhtiani ja jouduin taas muokkaamaankin vähän - jätin yhden kuvion pois ja "sävelsin" sille kohdalla muuta, muuten olisi tullut ylipitkät :)
Aika komeethan niistä tuli, eiks vaan? :)
Metsäretket nimeltään. 


Lapaset ja pipokin vielä oli ohjeistettu, piti sitten nekin tehdä. Nyt on sitten koko setti väsätty :)



Ja tämmöisetkin vielä tupsahti.




tiistai 15. elokuuta 2017

Perustanko villasukkakioskin terassille....?

Oikeesti en kohta tiedä mihin joudun näiden kaikkien sukkien kanssa.
Onneksi pari tuttua haluaa nyt muutamat, kun facebookissa samaa ihmettelin :)

Viime aikoina tällaisia ilmestynyt.
Ja lisää on jo puikoilla tulossa

Näissä lankana Novitan Jenkka. Kaksi kerää olin ostanut enkä yhtään katsonut kun aloitin. Ihan sattumalta kerät alkoivatkin samalla lailla ja sain huomaamattani identtiset sukat. 
Koko noin 44


Latviasta ostin kerän Regian moniväristä lankaa. Näytti niin kivalta kerällä. Kudottuna en kauheesti tykännyt, siksi teinkin terät vaan yksivärisellä Jussilla. Koko noin 39.


Erittäin tumman ruskean (näyttää mustalta) kanssa "kesytettynä" Regia näyttääkin aika pirteeltä, vai mitä? Nyt tykkään. Koko noin 39.


Loput Jenkka -langasta käytin näihin. 
Varressa ja kantapäässä tuota samaa todella tumman ruskeaa ja teräosassa mustaa (ruskea loppui). 
Koko noin 41-42.


Ja sitten toisenväristä jenkkaa punaisen Seiskaveikan kanssa.
Koko noin 38-39.


perjantai 21. heinäkuuta 2017

Lankaa, lankaa, enemmän lankaa....

Susirumat jämälankasukat. Hirvee päättelyurakka (nyt jo tehty)
Noo, ei ne nyt NIIIN hirveen rumat taida olla :) Voin kyllä käyttää ihan hyvin.


Nalle lankaa yksivärisenä (punainen) ja kirjavana.


Cittarista taannoin "jouduin" lähes väkisin ostamaan nämä, koska kympillä sai kolme kerää. Ei kai niitä voinut ostamattakaan jättää?


Jokin aikaa sitten kävin myös Lankamaailmassa. Piti ostaa vain tuota Bambu-lankaa - vaan toisin kävi. Pikkusen lähti lapasesta :)
Bambu-langoista 4 kerää meni kyllä työkaverille ja VAIN 6 jäi mulle :)


Bambu -langasta sitten niitä monien hehkuttamia pöytärättejä väsäämään.
Hirveen kivoja kudottavia. Kaksi olen virkannut, toisesta ei ole kuvaa kun se on jossain hukassa...


Tyttärelle meni kokeiluun tuo raidallinen.


Kesälomareissulla tuli poikettua pikaisesti Tallinnassa Karnaluksissa.
Sieltä ostin ihan maltillisesta vain ihan pikkusen.