sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Ompeluksia ja puikoilta tulleita asusteita

 Tytär pyysi itselleen ja vauvalle tonttulakit.
No, mitäs sitä muuta kuin lupasin tietenkin tehdä.

Vauvalle tein vielä tonttukauluksen ja pöksyt.


Asut on jo luovutettu ja sovitettu. Pöksyt tiesin jo tehdessä liian pitkiksi.
Oudon kapea on tuo kaava, mutta kyllä ne mahtuu päälle vielä sitten kun ovat sopivan mittaiset.
Tonttulakki oli vähän liian iso, mutta mahtuupa sitten ensi vuonnakin päähän.

Tosin tekasin heti vähän pienemmän, ettei tarvii lapsen olla tonttulakki silmillä,
näkeekin sitten jotain :). Kuvaa en nyt siitä pienemmästä ottanut, samanlainen se on kuin tuokin, hiukan vaan pienempi.

Joskus aikoja sitten oli puhetta, että huolisiko tytär heille vihreäsävyisen tilkkupeiton.
No kelpais kuulemma.

Vihdoin sain sen toteutettua. Jouluaattona meinaan sen luovuttaa.

Olihan homma. Hirvittävän rispaavaa kangasta (jotain sisustuskangasta, 100 % villaa)
Paljon enemmän piti tehdä tikkauksia, kuin mitä olin ajatellut, mutta vihdoin se valmistui.
Taustapuolen tein ihan vaan tavallisesta lakanakankaasta.
Täytyy kyllä sanoa, että olen ihan tyytyväinen lopputulokseen.
Toivottavasti tyttären perhekin on :)

Tässä vaiheita tekemisestä ja valmiista työstä.






Ja juu, pari palmikkopipoa on valmistunut. Harmaa menee joululahjaksi.
Vihreä "muuten vaan" - lupasin ystävälle tehdä kun ei itse osaa tehdä palmikoita.
Noista tuli sen verran kivoja, että luulen itsekin tarvitsevani :)
Lankamaailman sivuilta löysin tuon ohjeen ja se on helppo ja kiva. Tosin säädin 
silmukkamäärien kanssa koska eri lankaa. Minä käytin 7 veljestä.


Ja tyttären vauvalle vielä naurettavan näköiset banaanisukat :)
Yhdet olen jo aiemmin tehnyt, mutta nyt kaivattiin hiukan pidempiä.
Taitaa olla nämä banaanit jo pilaantumaan päin :)



maanantai 11. joulukuuta 2023

Punaista ja mustaa ja tulihan sitä muitakin värejä

 "Varatyttöni" pyysi puolisolleen puna-mustaraitaisia sukkia pukinkonttiin.

Tietysti lupasin sellaiset tehdä. Mutta - koska lankaa jäi, ajattelin tehdä sitten myös pyytäjälle omat sukat. Ja koska heillä on pieni tyttönen, niin ei häntä voinut tietenkään ilman jättää.
Pikkuiset sukat vähän ohkaisemmasta langasta ja vähän eri sävyistäkin.
Tuli heille siis tämmöiset "perhesukat".

Lisäys: Sain kuvan, kun sukat ovat jaloissa omistajillaan :)
Kaikki oli kuulemma sopivia :)




Miehen työkaverille "perussukat", tuli hyvät.



Ja edellämainitulle"varatytölle" säärystimet, mainitsi vaan ohimennen sellaiset :)





sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Syksyn aikana valmistuneita maalauksia

Posliininmaalauksessa valmistui keväällä aloitettu lintupurnukka. Voi vaikka karkkia sinne piilottaa.


Keväällä aloitettu myös aika paljon isompi kettupurnukka vihdoin valmis.


Tuo kettupurkin kuva on tämmöisestä vanhasta rasian kuvasta
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/vanhin-edelleen-myynnissa-oleva-makeinen-tiedatko-mista-ikonisen-kettukarkin-nimi-on-peraisin/7192606#gs.1rxbxk


Vielä pieni teepussinalunen, menee joululahjaksi. Mukaan inkiväärihunajaa ja teetä. Ne kaikki pakattuna tuohon kettupurnukkaan.


Ai niin, eräs henkilö kerran kyseenalaisti sellaisen, että miksi ihmisillä on vessassa naulakossa pyyhe, jonka vieressä lukee "vieraat"? Että eikös ne kuitenkin ole ystäviä ja tuttuja, joita kotiinsa kutsuu?

No siitä tuli sitten idea, että teenkin sellaisia ystäville tarkoitettuja pyyhenimikylttejä.

Meillä heti itselle käyttöön (aiemmin oli tosiaan sellainen, jossa luki VIERAS).


Ja hei, katsokaa kuinka hauskan synttärikortin sain marraskuussa.
Tytär askarrellut vauvan jalanjäljen ympärille.
Ihanin ikinä saamani kortti 😍


Ja mies sai tämmöisen isänpäiväkortin samalla jalanjälkiteemalla.




sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Isoihin ja pieniin jalkoihin - ja vähän päähänkin

Työkaverilla oli kiva pipo. Pyysin sitä lainaan ja siitä katsoen yritin tehdä oman.
Ei siitä nyt ihan samanlainen tullut, mutta kelvollinen kuitenkin.

Tässä kuvassa se on venymässä tuon maljakon päällä :)
Näyttää kovin pitkältä, mutta ei se päässä noin pitkä ole :)
Sovittelin siihen ketunkarvatupsuakin, mutta ei se näyttänyt tuossa kivalta,
joten jätin sitten pois.


Löysin varastoista pari vajaata kerää Mellanraggi -lankaa, yksiväristä ja pätkävärjättyä.
Niistä syntyi aika kivat miesten sukat.


Moniväriset jämälankasukat syntyi My Home Living, 7 Veljestä ja Ulla -langoista.
Koko noin 39


Ja sitten tein pienenpienet jonsukka-vaikutteiset sukat tyttären vauvalle.

Parit pahat virheet (ei näy kuvassa) tuli, mutta huomasin niin myöhään, etten saanut
enää helposti korjattua (olisi pitänyt purkaa niin pitkä matka), niin annoin
olla. Ajattelin, ettei vauva niitä kuitenkaan huomaa :)
Lanka on Dropsin Baby Merino ja sitä kului huimat 39 grammaa.


Vähän isommatkin noista edellisistä tuli mitä ajatus oli, joten ajattelin tehdä toiset pikkusen
pienemmät. Loppujen lopuksi näistä tuli ihan saman kokoiset. Näissä ei niitä virheitäkään pitäisi olla :)


Hyvän mielen joulukeräykseen lähetin nämä kaikki sukat,
Lankavaan Kauhavalle. Toivottavasti näistä on iloa joillekin.



sunnuntai 29. lokakuuta 2023

"Vaihteeksi" sukkia :)

 Yhdet valepalmikkosukat valmistuneet, menee entiselle työkaverille.
Koko 38-39, lanka My Home Living


Ja hänen lapsenlapsilleen nämä kahdet seuraavat.
Nimen ekat kirjaimet kuvioina :)
Tuli mielestäni aika kivoja.




Ja yhdet miesten sukat. Ruskea värjätty kahvilla, vihreä ihan valmista vihreää :)
Koko 43-44, lanka 7 Veljestä.


Pitää vielä hehkuttaa tätä!

Koko kesän oli ulkona tämä kaktus. Siirsin jossain vaiheessa lasitetulle terassille ja kun
huomasin pienenpienet nuput, otin sisälle.
Nyt se on sitten kukassa!
Vanha vänkkyrä, ruma kun mikäkin, mutta en ole raaskinut hävittääkään.
Enkä varsinkaan nyt, kun sain kukkimaan.
Vien ensi kesäksikin ulos!




lauantai 14. lokakuuta 2023

Jäänyt taas kuvaamatta....

 ...mutta ryhdistäydyin :)

Harmaasta ja kirjavasta Nallesta tuli naisten sukat, koko noin38-39


Vaaleanharmaata nyt raitoina, Nallea tuokin viininpunainen, naisten sukat
jälleen ja koko taas 38-39


Ja vielä jäi hippunen vaaleanharmaata ja viininpunaista oli paljon, vauvan sukista jääneet keltainen ja vihreä loppuivat tähän. Naisten sukat, koko 38-39


Viininpunaisesta tuli vielä yhdet lasten sukat ja raitoina kirjavaa ja yksiväristä (keltaista löytyikin vielä pikkunyssykkä)


Tyttären vauvalle pikatyönä lapaset Dropsin Baby merinosta.


My Home Living -langasta palmikkosukat, koko taas 38-39


Pihalla tein pelastustoimia viime viikonloppuna, ennen sitä hirveetä syysmyräkkää.

Maljaköynnös kiireesti terassille, ja sehän tykkää. Saa nähdä kauanko se pysyy hengissä...


Kaksi pelargoniaa, muut oli jo aika ränsistyneitä niin saivat jäädä ulos.
Kyllä nämäkin vielä jaksaa kukkia


Ja vielä sitruunamelissakin. Tässä vähän lehdet lurpattaa, oli päässyt kuivumaan,
kun en ollut muistanut kastella :)




maanantai 11. syyskuuta 2023

Vanhaa....

34 vuotta sitten äitini neuloi nämä tamineet vauvalleni.

Nyt kaivoin ne kaapista ja annan tyttäreni (se entinen vauva) vauvalle.
Vähän tuo väri on vääristynyt tässä kuvassa, mutta en saanut parempaa otettua.



sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Vanhasta uutta - vauvalle :)

 Vanhojen vaatteiden tuunausta!

Oli joskus mekko, myöhemmin tunika tai vastaava.
Nyt siitä tuli tyttären vauvalle asusteet :)


Miehen collegepöksyt, joista ei oikeen koskaan tykännyt.
Niistä olen jo aiemmin ommellut sukulaiselle 2 ns. syöpäpipoa.
Vielä oli jäljellä, tuli tyttären vauvalle pöksyt :)


Ja puikoilta tuli vauvalle sukat.
Piti tehdä kokovihreät, kunnes tajusin, että lanka ei tule mitenkään riittämään.
Harmaa avuksi, tuli hyvät.
Työkaveri jo nimesi nämä käärijäsukiksi :)



tiistai 22. elokuuta 2023

Lankojen purkkivärjäystä

 Innostuin tänäkin kesänä kokeilemaan lankojen purkkivärjäystä.
Viime kesänä kokeilin lupiineilla, tuli aika hyviä sävyjä.
Kokeilin myös pietaryrtillä. Lopputulos oli aika pliisun keltainen, olin pettynyt.
Laitoinkin nyt saman langan uudeelleen pietaryrttien kanssa purkkiin.
Kokeilin myös pelargonian terälehdillä, kun niistä ainakin tulee ulkoportaisiin heti punaista, kun siihen putoavat. Ei tullut lankaan kovinkaan punaista.

Vasemmalta: Pietaryrtti, pelargonian terälehdet, pelargonian terälehdet.

Lopputulos ei täysin tyydytä vieläkään. Pietaryrtillä tuli nyt kyllä aika keltaista
(kuvassa vähän todellista vaaleampaa).


Ja toinen satsi.
Kaapista löytyi aikoja sitten vanhaksi mennyttä vihreää teetä, sitä siis testaamaan:
Raparperin lehdillä pitäisi tulla hienoa vihreää, testiin.
Kesäkurpitsan lehdistä ei mitään tietoa, mutta testiin.

Vasemmalta: Vihreä tee, raparperin lehdet, kesäkurpitsan lehdet.

Lopputulos ei kovinkaan ihmeellinen, pettynyt olen vähän näihinkin.



Kesäkurpitsa näytti ensin lupaavalta, hennolta vihreältä. Kun se oli neljä viikkoa
muhinut, otin langat pois. Haju oli aivan pöyristyttävä ja lehdet oli menneet aivan
limaiseksi mössöksi. Haju levisi koko huusholliin, mieheltä meinasi mennä hermo.
Kaikki ovet ja ikkunat oli auki tuntitolkulla :)
Huhdoin lankaa tosi monta kertaa ja aina se vaan tuntui haisevan. Kokeilin kaikkee,
etikkaa, laventelin tuoksua ym. Nyt se on tuulettunut ulkoa muutaman viikon, eikä
enää aiheuta hermojen menetystä.

Ihan vaan tiedoksi, älkää vaan kukaan kokeilko vahingossakaan värjätä kesäkurpitsan lehdillä, jos haluatte perhesovun säilyvän :)

sunnuntai 20. elokuuta 2023

Tuunausta pitkästä aikaa

 Ostin alennusrekistä mekon (8,80).
Sovittamatta ostin ja heti ajattelin tuunaavani sitä jotenkin.
Tässä lähtötilanne:


Ja tässä lopputulos:


Siinäpä ensi kesäksi mekkoo :)
Tai oikeestaan, jos näitä kelejä riittää, niin ehtiihän tuota vielä nytkin käyttää.


Tyttären 13.8. syntyneelle vauvalle tein äkkiä pikkusen pipon.



keskiviikko 9. elokuuta 2023

Terasseja öljytty ynnä muuta

Jopas jotakin, heti kun loma oli loppu, niin tuli mieleen, että pitäiskin varmaan
öljykäsitellä terassit. Ei muuta kuin toimeksi sitten.
Ensin oli vuorossa ulko-oven tienoo. Pesu, öljyäminen, kuivuminen, toinen kerros öljyä.
Pari päivää kuljettiin takaoven kautta :)


Sitten vuorossa takapihan puoli. Ensin kaikki tavara toiseen reunaan terassia.
Pesu, öljyäminen, kuivuminen. Täällä riitti yksi kerros öljyä.
Tavarat toiseen reunaan ja sama juttu.



Koska öljyä vielä jäi, niin aattelin sitten käyttää sitä vähän hifistelyyn :)


Ja vauhtiin kun pääsin, niin tuon yhden kaapelikelapöydän maalasin uuteen väriin.
Nyt se on samanvärinen kuin terassin takaseinä ja takapihan aita.


Jossain vaiheessa olen saanut tämänkin vihdoin valmiiksi.
Eteisen kenkäpenkille istuinpehmusta vanhoista farkuista :)