torstai 29. syyskuuta 2022

Pätkis

Samalle vauvalle, jolle sitä pipoa pyydettiin.

Tämän olen aloittanut jo varmaan kesäkuussa. Vähän tökki, välillä olin monta viikkoa koskematta työhön. Lopulta tämäkin kuitenkin valmistui. Vähän soveltaen, mutta kuitenkin. Tämä meni yllätyksenä, tästä en ollut kertonut mitään. Laitoin menemään pikkupakettina ja mukana oli pussillinen Pätkiksiä :)

Kovin oli tykätty. On sopiva vauvalle ehkä kevättalvella, ehtii hyvin kasvaa



keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Sukkaa pukkaa, vauvalle settiä ym.

Yhdet lyhytvartiset sukat on tullut väsättyä muiden käsitöiden lomassa.
Novitan Duo -langasta, koko 38-39


Pyydettiin pipoa pikkuiselle :)
Lähti vähän ns. lapasesta ja koko setin - kahdella pipolla :)



Ja seuraavaksi pyydettiin parit lasten sukat.
Ne on tuossa ohimennen valmistuneet.
Kun joutuu oleen saikulla, niin ehtii kutoa. Olin toisen silmän kaihileikkauksessa
ja pystyn jopa kutomaan, vaikka on aivan eripariset silmät toistaiseksi. 
Kohta leikataan myös toinen, sitten helpottaa tämä outous :)




torstai 1. syyskuuta 2022

Vaatetuunausta

 Pitkästä aikaa tuunailin vaatteita.

Kirpparimekko (1 €) sai uuden elämän paitana ja hameena :)


Toinen mekko, myös kirpparilta (4 €) jatkaa paitana ja pikkareina :)
Kiehtoi tuo kuvio, niin pakko oli tehdä paidan helmasta kuvion mukaan aaltoileva.
Tuli mielestäni aika hauska.


Sitten oli yksi paitulina ostettu vaate (tuo turkoosivalkoraitainen), siitä tuli paita ja pikkarit :)
Yksi "kaapissa kutistunut" hame (vasemmalla musta-kukkakuvioinen) sai uuden vyötärökaitaleen ja taas voi mennä helmat heiluen eikä kiristä mistään :)


Ulko-ovelle tein stopparin vanhoista farkuista ja jostain jäännöskangaspalasta.