sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Sukkasarjaa

Viittä eri lankaa, kuusi sukkaparia.





maanantai 18. tammikuuta 2016

Hapsuttaa :)

Ja mitä ihmettä? Taas näitäkin tuli lisää!


Ja lauantaina hurahdin tekemään huulirasvaa :)
Kaikkee sitä tulee kokeiltua.


torstai 14. tammikuuta 2016

Kettuja

Näin joskus netissä ihanat kettusukat. Ne jäi kaihertamaan mieleen. Joskus sellaiset jollekin pienelle.
Sitten kuulinkin, että tyttären parhaalle kaverille on tulossa  maaliskuussa vauva.
Ihan pakko saada kutoa pikkusukat :)

Mitään ohjetta ei ollut, vain se kuva.
Nyt ne on valmiit!


Ja sitten oli pakko tehdä vielä peukalottomat kettulapasetkin :)


Ja vielä kaikki kerralla



torstai 7. tammikuuta 2016

Ja vielä kerran

No niin, nyt vielä tämmöset - vaikkei pitänyt yhtään karhuja enää tehdä :)
Nyt pohja tassun kanssa. Sitäkin vähän olen muokannut pienemmäksi.


Tässä tassun kaavio, saa käyttää vapaasti.


* * * * *

Ja vielä yhdet korjauksetkin.
Alunperin tein sukat liian isoilla puikoilla. Niistä tuli yli-isot ja ihan vetelät, ei oikeen pysyneet jalassakaan.
Pesin kuudessakympissä, ajattelin että kutistuisivat vähän. Ei mitään vaikutusta.
Nyt otin kärjestä auki ja aloin purkaa ja kutoa uutta. Mustaa lankaa otin seuraksi, että riitti sukkiin. Eikä sitä alkuperäistä paljon jäänytkään.


lauantai 2. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja uudet kujeet....

Hyvää alkanutta vuotta ihan jokaiselle!

Ei ne kujeet kuitenkaan taida sen uudempia olla kuin viime vuonnakaan.
Puikot sauhuaa samaan malliin :)

Parit miehen puhkikävelemät sukat uudelleen teritetty.
Kyllä niillä taas aikansa tepastelee.
Kummissakin sukissa sama virhe aiemmin - lanka 100 % villaa, joka ei kyllä käytössä kestä juuri yhtään.



Ja pakko oli itsellekin vääntää nuo lyhytvartiset karhusukat.
Itselle tein niin päin, että katselen karhua oikein päin, nuo aiemmat tuli vahingossa toisin päin.


Kummat sinä valitsisit - karhu "yleisöön" päin vain itselle päin?
Tietysti vois olla eriparittain. Niin olisinkin laittanut, mutta kun toisissa on hiukan erilainen tuo varsi, kerroksia hiukan enemmän. Tietysti voisin vielä tehdä yhden parin eriparittain - taitaakin lähtee seuraavaksi puikoille :)


maanantai 28. joulukuuta 2015

Karhusukat - vielä kerran :)

Olin melkein päättänyt, ettei yhtään enää karhusukkia, koska olen niitä jo vääntänyt kuusi paria aiemmin.
Mutta kun sukulaistyttö pyysi tekemään, niin en hennonnut kieltäytyä, kun halusi nämä lyhytvartiset.
Parissa illassa ne valmistui.
Nyt vähän kutkuttais, että pitäiskö kuitenkin vielä itelleenkin tehdä....


Ja tässä vielä kaavio tuohon kuvioon, kun sitä on kyselty.
Olen tätä alkuperäisestä kaventanut parilla silmukalla ja ihan vähän muutakin muutosta tein.


Saa vapaasti käyttää :)

lauantai 26. joulukuuta 2015

Neuleita valmistuu.....

Tilaustyönä nämä. Haastavat tehtävät, kun oli pipoista mitat.
Ilman mitään ohjetta kun näitä väänsin, niin pipo on valmistunut viisi kertaa kavennuksista alkaen.


Tämä meni vähän helpommin ja valmistui vain kaksi kertaa :)


Sitten vielä yksi korjausoperaatio sukulaisen sukille.
Värit ei ole korjatussa alkuperäiset, mutta on ainakin ehjät taas :)


perjantai 25. joulukuuta 2015

Lentelee....

.... mistä näitä korentoja oikein tulee?

Joka tapauksessa, niitä on taas valmistunut lisää.


Tämmöiset korut (kaulanauha ja rannekoru) tekasin ystävälle, joka saa ne vasta kyllä Joulun jälkeen.
Kaikki tarvikkeet: helmikauppa.com


Parit mukit meni joululahjaksi. Saajat tykkäsivät kuulemma kovasti :)


Ja joulukortit oli tänä vuonna tämännäköisiä tekeleitä



Valmistuneita

Nyt kai täällä voi jo laittaa näytille eräitä juttuja, jotka ovat jo aikapäiviä sitten valmistuneet, mutta kun ovat olleet tilaustöitä tai muuten pukinkonttiin meneviä, niin on pitänyt hillota varastossa kuvat :)

Eli tässä viiden sarja karhusukkia, yhdet näiden lisäksi vielä tein, mutta ne meni jo synttärilahjaksi syyskuussa.



Ja tässä kaavio tuohon pitkävartisten kaavioon, olen sitä vähän alkuperäisestä muokannut.


* * * * *

Tämmöiset tilattiin myös, menivät oikeen ulkomaille asti (Kyprokselle) - tai nuo vaaleapunaiset ja vihreä hapsukkainen, punaiset jäi kotimaahan


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

torstai 3. joulukuuta 2015

Kohti myyjäisiä

Muunmuassa näiden korentojen (ja hapsukkaiden heijastavien ynnä muun pikkusälän) kanssa matka käy kohti myyjäisiä lauantaina 5.12.
Saas nähdä, ostaako kukaan mitään, vai käykö ihmiset vaan nappaamassa ideoita itselleen....


Eli tänne kaikki lauantaina ostoksille: 

* * * * * *

Osallistuin facebookissa johonkin Joulun sukkapiiriinkin hätäpäissäni.
Tämmöiset sukat lähti matkaan minulle arvotulle parille.
Hänen toivomansa väriset, toivottavasti ovat sopivat ja muutenkin mieleiset.
Extrana tein pienen avaimenperäsukankin.




maanantai 23. marraskuuta 2015

Lumihiutaleita....

... vai mitä nyt ovatkaan?
Joka tapauksessa näitä innostuin sunnuntaina väsäämään.
Enemmänkin olisi tullut, mutta kun loppui materiaali (tähtipohjat) kesken.



sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Hapsuja, raitoja, raitoja....

Viimeaikoina on tullut askarreltua oikein urakalla. 
Viimeksi valmistui hapsukkaita heijastelevia.


 Puikot on myös suihkineet iltaisin.
Monet sukat on jo varastossa.
Tässäpä näitä näytille:

Nämä valmistui jo kesällä kerran pitkällä automatkalla :)


Nämä on itsevärjätystä (ruskea) ja vaaleanharmaasta 7 veikasta, koko noin 39-40.


Yksiväristä seiskaveikkaa ja seiskaveikka-Raitaa, 2 kerrosta vuorotellen yksivärisellä ja raidallisella, koko 46.


Toiset lähes samalla systeemillä, 2 kerrosta kirjavaa Raggia ja 3 kerrosta Jussia, koko 46. Toisen sukan raitalanka kerän ulkoa ja toinen sisältä. Ekaa kertaa sain tehtyä näin, ettei raitavärejä ole kohdistettu - kyllä oli mulle vaikeeta :)


Ja tässä tilatut, Nalle -langasta.


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Lenteleviä

Sudenkorentoja askartelin lauantaiaamupäivän ratoksi tämmöisen liudan.



Ja pari enkelikokeilua. Vaatii vielä vähän kehittelyä.


Ei pöllömpää

Keväällä jo valmistui, mutta oli hillottava kaapissa.
Piti antaa tyttärelle synttärilahjaksi, mutta en millään jaksanut odottaa syyskuuhun saakka, vaan annoin sitten nimipäivälahjaksi (Heidi). Kuvan unohdin ottaa ja nyt vasta muistin Heidiltä pyytää kuvan.


Kyllä olikin tyttärelle mieluinen lahja.
Nyt on jo löytänyt paikan seinältäkin :)

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Patsastelua

Kävästiin viikonloppuna pienellä reissulla. Forssa, Sastamala, Loimaa...
Loimaalla poikettiin Alpo Jaakolan patsaspuistossa. En ollut siitä aiemmin kuullutkaan, mutta mies oli sen jostain bongannut ja yllätyksenä vei minut sinne. Mielenkiintoinen paikka.

Kivestä suurin osa teoksista, oli myös metallisia ja puisia.






Siinä vieressä oli Kuivurigalleria, jossa esillä suomalais-skotlantilaisen pariskunnan töitä (Ilona Niemi ja David Graham). Nämä David Grahamin työt oli niin hassunhauskanrumia, että kuvattavahan ne oli :)
Niihin on saanutkin käytettyä paljon pieniä lastenvaatteita, kierrätystä!