keskiviikko 25. elokuuta 2010

Magnoliahaaste # 21

Tällä viikolla aiheena on puettu leimakuva.

Tämmöisen sain aikaan. Ainut oma Magnolialeimasin tämä mulla. Mutta sainhan sen kuitenkin puettua ja pistettyä pihalle keinumaan :)


Keinulaudan ja jalkojen alle vähän tarratyynyä, että pysyvät kohollaan.

Ja osa noista lehdistä on leikattu toisesta paperista ja tarratyynyillä kiinnitetty päälle.

Taas ATC -kortteja

Leilalla on vauhti päällä, haasteita pukkaa solkenaan :)

Toista kertaa eläissäni väsään näitä ATC-kokoisia kortteja, onhan sekin näköjään ihan kivaa, kun on kivoja aiheita.

Tällä ensimmäisellä osallistun "Takaisin kouluun" -haasteeseen. Kuvat kaikki tulostettu Wordin ClipArt-valikoimasta.




Tällä "Pitsiä, rusetti ja violetti" -haasteeseen. Violettia edustaa 7Veljestä -lanka solmittuna rusetille, pitsin alla itseleimattua paperia.



Seuraavaksi "Onnittelukortti, jossa kukkia" -haaste




Eikun jatkuu vaan, tämä "Mies, avain ja kirjoitusta" -haasteeseen. Kuvat ja kirjoitus revitty jostain netistä.




Ja vielä viimeisenä "Mustavalkoinen" -haasteeseen. Kuva jälleen netistä ja musta reunus leikelty kuviosaksilla.


torstai 19. elokuuta 2010

Raidallista taas valmistunut

No niin, taas parit villikset valmistunut.

Vasemmanpuoleiset uudesta Novitan Raita -sävystä, eikö ole aika kivat värit? Aiemmissa Raita -langoissahan oli kolmea eri sävyä, näissä uusissa viittä. Vielä on toinen väri varastossa odottamassa puikoille pääsyä.
Oikeanpuoleiset ihan perus Seitsemän Veljestä -langasta - ei ihan perusraitaa :)







keskiviikko 18. elokuuta 2010

P*skarteluhaaste # 53

Huh, jopas on haaste.... väreinä pinkki ja vihreä! Apuva!

No, käytin sit taas Lidlistä ostettua paperia, siinä setissä kun on niiiiiiiin ihania papereita.
Ei tullut yhtään semmoinen tästä, mitä mielessäni näin - mutta eipä ole eka kerta, tällä mennään :)



Ja huh, minkä värinen tästä kuvasta sitten tuli, on todella vääristyneen värinen. Olis pitänyt malttaa huomiseen, että olis saanut kuvattua päivänvalossa, mutta nyt tuli hinku laittaa tää heti tänne.


Ja sitten, hyvät kanssa-askartelijat! Auttakee nyt taas vähän!
Menin tilaamaan tuommoisia alla olevassa kuvassa näkyviä juttuja, enkä nyt oikein tajuakaan miten niitä pitäis käyttää.... Jos eli kun joku tietää, niin olispa kiltti, jos kertoisi mullekkin.



tiistai 17. elokuuta 2010

Leimailutaivas # 4

Luonnoksen mukaan nyt pelkästään.
Oli aika tehdä veljelle syntymäpäiväkortti, tein sen sitten haasteen luonnoksen mukaan ja tämmöinen syntyi.
Autokuva tulostettu netistä, tausta väritetty (oli valkoinen), tähti kohotettu 3D-tarroilla.



sunnuntai 15. elokuuta 2010

P*skarteluhaaste # 52

Onnea 1-vuotiaalle haasteblogille! Kivaa, että Merja ja Pammu jaksavat ylläpitää tämmöistä kivaa korttiaskartelijoille, kiitos siitä!

Tähtiä piti olla tämänkertaisessa haasteessa.

Menin siitä, mistä aita on matalin.... eli tuo taustapaperi oli itsessään jo niin kaunis, etten siihen mitää härpäkkeitä ruvennut tunkemaan, paitsi tuon yhden ylimääräisen tähden (eikä tainnu olla hyvä idea sekään), ja ääriviivatarraa reunaan, en myöskään tekstiä taas laittanut.



Tässä vielä vähän lähikuvaa tuosta ihastuttavasta paperista.


lauantai 14. elokuuta 2010

ATC kortteja

Leilalla on blogissaan nyt monta elokuun ATC-haastetta. Ajattelin muutamaan osallistua, kun oli kivoja aiheita. Mulla ei kyllä sinänsä ole mitään käyttöä tämänkokoisille korteille.... Leila, haluatko?

Tällä ensimmäisellä osallistun "Lamppu, sinistä ja mustaa" -haasteeseen. Täyttelin yhtä ristikkoa, ja siinä sattui olemaan tuommoinen lamppukuva :) Heti ristikon täytyttyä sakset kouraan ja kuva talteen. Silppulaatikosta sininen ja musta kartonki, ääriviivatarroilla koristukset.




Seuraavalla osallistun "Tyttö, pinkkiä ja harmaata" -haasteeseen. Pinkki ja harmaa kartonki silppulaatikosta, kuva Wordin ClipArt -kirjastosta ja ääriviivatarroilla koristeet.




Ja tällä viimeisellä "Linnut ja valkoista" -haasteeseen. Valkoinen pohja ja boordileikattu liuska silppulaatikosta, lintu 3D-kuvan jämä ja koristeet samalta ääriviivatarralta edellisten kanssa. Sallittakoon virheellinen kuvani, eihän siinä ole kuin yksi lintu....


perjantai 13. elokuuta 2010

Mökkituliaiset

Sain tilaisuuden käydä entisen työkaverin mökillä ja vein isäntäparille villasukat (nämä ja nämä) tuliaisiksi viileneviin syysiltoihin. Laitoin ne vaan ruskeaan paperikassiin ja kortti sankaan roikkumaan. Eilen sain viestin, jossa sain tietää, että sukat olivat miellyttäneet ja olleet sopivia.
Kortin kuva on kierrätystä, eli leikattu jostain vanhan kortin kannesta.Ehkä vähän jouluinen kuva??






Lopuksi vielä pari kukkakuvaa mainitulta mökiltä.
Ensimmäinen on auringonhattu ja toinen joku mulle tuntematon. Näytti hauskalta kun on tuommoinen "liukuvärjätty". Tietääkö joku, mikä se on?




keskiviikko 11. elokuuta 2010

Synttärikortti parikymppiselle

Huomasin viime viikolla, että pitää tehdä parikymppiselle sukulaispojalle joku kortti.
Tämmösen sain aikaan, kuva on 3D, myös numerot on kohotettu. Luulisko tykkäävän?


tiistai 10. elokuuta 2010

Korttia, paitaa, sukkaa ym.

Lupasin joitakin viikkoja sitten eräälle herttaiselle pikkutytölle, että teen hänelle uuden "tiimipaidan", kun olin tehnyt semmoisen jättiläisison (olis mahtunut kaksi tyttöä paidan sisään), eihän semmoista voinut päälleen laittaa.
Innostuin sitten tekemään toisenkin paidan kun löytyi tuo kissakuvasabluuna - ja kortin. Varastosta löytyi myös tuommoiset pienet sukat ja vielä vähän Hello Kitty -tarroja. Nämä sitten pakkasin pakettiin ja postin vietäväksi :)
Toivottavasti saaja tykkää edes vähän.

Kortilla osallistun Villakeijun kortteiluhaasteeseen nro 21, kaksi pääväriä löytyy - pinkki ja liila.






P*skarteluhaaste # 51

Jämäpaperit!

Jämäpapereita löytyy röykkiöittäin, niistä sais varmaan parikymmentä korttia.
Kauhialla kiireellä tämän väänsin, viimehetkillä mukaan :)


tiistai 3. elokuuta 2010

Leimailutaivas # 3

Haaste 3:
Tämän kertaisen haasteen sanallinen osuus on: Älä käytä valmista kuviopaperia.
Sen vaihtoehtona luonnos:


Tämmöisen sain aikaan. Taustapaperin reunaan hipsuttelin Mementon leimatyynyllä vähän väriä. Sitten leimailin noita kukkakoukeroita kahdella eri värillä. Tekstilapun reunoissa myös leimavärisipaisuja. Taustasta tykkään, mutta tuo kuva ei nyt sovi alkuunkaan.... Käänsin sitäpaitsi peilikuvaksi tekstin ja koristeiden osalta. Ja yhdistin siis taas sekä sanallisen että luonnoksen...






Tähän vielä jatkoksi tyrkkäsen vähän "matkailu avartaa" -kuvia  :D Piti lauantaina lähteä Rantasalmelle, mutta siellä oli kaikki yöpymispaikat täynnä. Lähdettiin sitten lähemmäs pikkureissulle, eli Loviisaan. Koska se oli äkkiä nähty, mentiinkin vielä pikaiseen Kotkan meripäiville. Lisää kuvia reissusta on esillä täällä


Tämä on jonkun sisustusliikkeen pihasta.



Puiston puun lisäkasvannainen :)



Vanhassa kaupunginosassa yksityiskohta aidasta.




Pitsisiä koristeita ovessa Kotkassa.



Sapokan vesipuistosta Kotkasta.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Sunnuntain saavutuksia

Tänään sain kuvattua valmistuneita sukkia. Punavalkoraitaisista toinen valmistui viime viikon Ähtäri-reissulla ja pari sille sitten kotona parin päivän päästä.




Nämä pikkusukat valmistui perjantaina, tänään vein ne postiin tuon kortin kanssa.




Ja sitten tänään ajattelin tarkastaa loput kaksi ämpäriperunaviljelystä. Tässä tulokset. Kovin ovat pieniä tänä vuonna. Noita pikkuisia syötiin tänään ja kyllä maistui hyvältä, nam!




Joukossa oli yksi ihme "mutantti", pakkohan siitä kuvia oli tietysti ottaa. Hän on kooltaan noin 5-senttinen :D. Tässä ensin vasen kylki....




... ja vielä oikealta "kasvokuva" :D - pari hiushaiventakin näyttää olevan. Eiks vaan ole aika hauska veikko? ;)