tiistai 7. joulukuuta 2021

Joulu lähestyy

 Kohta on joulu! Mihin tämä aika on oikein mennyt?

Muutto meneillään - tai onhan se jo ohi. Tavaroita vielä hujan hajan, eivät ole löytäneet vielä paikkaansa. Keittiötavaraa on vielä paljon laatikoissa, koska eivät mahdu mihinkään. Aina on kaappeja liian vähän. No, saareke on tulossa, tilattu tyttäreltä ja hänen avomieheltään, puuseppiä kumpikin, sivutöinään tekevät (jarilanto.com). Hienoja töitä tekevät, käykäähän kurkkimassa.

Puikot on kyllä heiluneet ahkerasti, tosin taukoakin oli, kun piti tavaroita pakata ja sitten taas uudessa kodissa purkaa :)

Näitä pörrösukkia tuli lisää ja vielä on yhdet puikoilla



Tilauksesta Kiekko-Espoo -sukat. Tuskaisat oli tehdä, mutta luvattu mikä luvattu - "varatyttö" tilasi, niin en hennonnut kieltäytyä. Avomiehelleen joulupukin konttiin, kelpuutti kyllä vaikka itse en ole ihan tyytyväinen.



Sain kesällä sukulaismiehiltä kasan farkkuja tuunausmateriaaliksi. Ajattelin sitten, että teenkin niistä mm. jotain heille. Vanhemmalla hepulle monitaskuinen liivi, jollaisia muutenkin käyttää. Kuvassa mieheni joutui toimimaan "mannekiinina". Nyt vaan toivon, ettei liivi ole kohteelle liian iso.... se jää nähtäväksi. Etuosan läppätaskut on farkkupaidasta, samoin tuo napituskaistale. Alareuna on kaksien farkkujen vyötäröista koottu. Sisäpuolella kaksi povitaskua, toinen vetoketjullinen, toinen kaksiosainen - voi pitää vaikka kynää toisessa puolessa. Ala- ja takataskut on farkkujen takataskuja ja pikkutasku. Sisäpuolella vielä yllärinä ja hullutuksena omasta roskiin heitettävästä paidastani kiroileva siili :) Joulupakettin menee tämä tekele, taskuun laitoin vielä suklaapatukan.






Nuoremmalle hepulle iiiiiiso tyyny (60 x 90 cm), joulupakettiin menossa myös Hän on kova katsomaan telkkaria sängyllä makoillen. Jos tämmöinen selkätyyny olisi mieluinen, ehkä. Ei liene epäselvää minkänimiselle henkilölle on menossa? Yllärinä ja hullutuksena myös tässä kiroileva siili ja taskuun suklaapatukka. Kummallisen värisiä muuten tuli näistä kuvista....





1 kommentti:

  1. Hienosti olet farkkuja hyödyntänyt! Ajatus; jospa minäkin yrittäisin, edes kaivaa ompelukoneen esiin kaapin perukoilta jonne sen kuusi vuotta sitten muutossa työnsin.
    Upeat on Kiekko Espoon sukat!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!