tiistai 3. elokuuta 2010

Leimailutaivas # 3

Haaste 3:
Tämän kertaisen haasteen sanallinen osuus on: Älä käytä valmista kuviopaperia.
Sen vaihtoehtona luonnos:


Tämmöisen sain aikaan. Taustapaperin reunaan hipsuttelin Mementon leimatyynyllä vähän väriä. Sitten leimailin noita kukkakoukeroita kahdella eri värillä. Tekstilapun reunoissa myös leimavärisipaisuja. Taustasta tykkään, mutta tuo kuva ei nyt sovi alkuunkaan.... Käänsin sitäpaitsi peilikuvaksi tekstin ja koristeiden osalta. Ja yhdistin siis taas sekä sanallisen että luonnoksen...






Tähän vielä jatkoksi tyrkkäsen vähän "matkailu avartaa" -kuvia  :D Piti lauantaina lähteä Rantasalmelle, mutta siellä oli kaikki yöpymispaikat täynnä. Lähdettiin sitten lähemmäs pikkureissulle, eli Loviisaan. Koska se oli äkkiä nähty, mentiinkin vielä pikaiseen Kotkan meripäiville. Lisää kuvia reissusta on esillä täällä


Tämä on jonkun sisustusliikkeen pihasta.



Puiston puun lisäkasvannainen :)



Vanhassa kaupunginosassa yksityiskohta aidasta.




Pitsisiä koristeita ovessa Kotkassa.



Sapokan vesipuistosta Kotkasta.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Sunnuntain saavutuksia

Tänään sain kuvattua valmistuneita sukkia. Punavalkoraitaisista toinen valmistui viime viikon Ähtäri-reissulla ja pari sille sitten kotona parin päivän päästä.




Nämä pikkusukat valmistui perjantaina, tänään vein ne postiin tuon kortin kanssa.




Ja sitten tänään ajattelin tarkastaa loput kaksi ämpäriperunaviljelystä. Tässä tulokset. Kovin ovat pieniä tänä vuonna. Noita pikkuisia syötiin tänään ja kyllä maistui hyvältä, nam!




Joukossa oli yksi ihme "mutantti", pakkohan siitä kuvia oli tietysti ottaa. Hän on kooltaan noin 5-senttinen :D. Tässä ensin vasen kylki....




... ja vielä oikealta "kasvokuva" :D - pari hiushaiventakin näyttää olevan. Eiks vaan ole aika hauska veikko? ;)

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Puutarhasta....

...tulee kaikenlaista satoa. Herneitä on jo nyt paljon, eipä tarvii kaupasta ostella. Minitomaatteja tulee myös reippaasti, tässä vasta ensimmäiset valmiit. Nam, kun on hyvää.




Parissa ruukussa mulla on tämmöiset auringonkukat, kivoja kun on noin pikkuisia.




torstai 29. heinäkuuta 2010

P*skarteluhaaste # 50 ja lisäksi vähän leipomaan :)

P*skiksen 50. haaste, onnittelut siitä :)

Resepti:
1 rusetti
2 paperia
3 nappia

Kuultiin eilen vauvauutisia, niin olikin sitten sopiva aihe, eli tein reseptin mukaan kortin pienelle prinssille. Nappien päälle liimasin pienet timantit reikiä peittämään.




Vihdoin viimein tuli myös ommeltua valmiiksi Heidille lupaamani essu. Tein sitten samasta kankaasta vielä pari keittiöpyyhettä ylläriksi.
Olis pitänyt ottaa tuo kuva vähän myöhemmin, oli vielä silittämättä tässä vaiheessa...
Essun mallin otin yhdestä omasta essustani, jonka olen saanut joskus muinaisina aikoina kummitädiltäni. On muuten parhaimman mallinen essu ikinä. Voisinkin tehdä muutamia sarjatuotantona - vaikka joulupukin konttiin.


tiistai 27. heinäkuuta 2010

Villakeijun kortteiluhaaste # 20

Mallina oli tämmöinen "bingoruudukko".
Väsäsin taas hyvin yksinkertaisen version, mutta jotenkin tykkään tästä. Kirjaimet kohotin tarroilla, ruskeita ruutuja ei ole kohotettu.


Avain uuteen kotiin

Piti sitten vääntää tämmöinen "avainkortti" tyttärelle uuteen kotiin, kun mennään tänään nimpparikakulle (viedään kakku itse mukana)!

Avain on tulostettu jostain netistä ja suurennettu melkosen kokoiseksi. Liimasin sen kartongille, kontaktimuovi päälle ja leikkely noin, että taustakartonkia jäi reunoille. Tagissa kirjaimet n, n ja e on kohotettu tarroilla. Noista sireeninlehdistä voitte päätellä avaimen koon :)






maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kalajoella.... sukkasillaan :)

Vihdoin viimein sain väsättyä nämä Kalajoki-sukat. Sain ohjeen suomennettuna joskus jo keväällä, mutta nyt vasta sain aikaseksi tehdä nämä. Aina oli jotain selityksiä, piti äkkiä alottaa jotkut sukat telkkaria katsellessa, eli piti tehdä "perussukat". Nämä oli sen verran haasteelliset, että piti koko ajan tarkkailla mallikaaviota. Toisen sukan jouduin purkamaan melkein kantapäähän saakka, kun olin jotain möhlinyt ja siitä tulikin ihan eri kokoinen. Mutta nyt, nyt ne ovat samankokoiset. Sen verran kiva malli, eikä sittenkään kovin vaikea, että takuuvarmasti teen joskus vielä tällä mallilla. Hassut, kun tehtiin vain neljällä puikolla, silmukat siis kolmella ja yhdellä kudottiin.

P*skarteluhaaste # 49

Haasteena sininen ja yksi muu väri.
Otin sitten kaveriksi ruskean ja tämmönen tulla tupsahti.
Kehyksiin otin palan tuommoista kuviollista paperia. Kuvasinkin sitten vielä ruskealla taustalla :)




sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Eläimiä ihmettelemässä

Jouduttiin mieheni kanssa pienellä kesälomareissulla puolivahingossa yöpymään Ähtärissä. Siinä kun oli ihan vieressä eläinpuisto, niin sinne oli pakko päästä elukoita ihmettelemään.


Kotieläinpihalla näin värikäs tyyppi, taisi olla kultafasaani vai mikä lie.

Täpläkauriit oli niin söpöjä.


Sudet ei sitten niinkään söpöjä, ennemminkin pelottavia....
Lisää kuvia Ähtärin eläinpuistosta


keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Leimailutaivas # 2

Haaste 2:
Sanallinen osuus: Käytä vain yhtä väriä ja sen eri sävyjä.
vaihtoehtona luonnos




Jotain rupesin väkertämään noilla väreillä, silppulaatikosta löytyi kaikenlaista. Tein sitten samalla luonnoksenkin mukaan. Ei tullut yhtään mieleinen, mutta tällä nyt joka tapauksessa osallistun. Ja kyllä, myös nuo kukat on jonkin sävyn vihreitä luonnossa, kuva taas valehtelee.



Taustapaperi on leimattu kuplamuovilla. Silpuista löytyi nuo muut paperinpalat. Vähän kultaista ääriviivatarraan vihreän paprun reunuksiin, kimalleliimaa sinne tänne ja tämmöinen soppa  niistä syntyi. Teksti on varmaan liian iso tuohon - mutta se onkin taas kerran irtonainen :) Perhosen siipien alle laitoin kohotarrat. Chalkseilla sipasin taustapaperin reunoja ja pyöreää läpyskää.

torstai 15. heinäkuuta 2010

P*skarteluhaaste # 48

Kiitos Merjalle ja Paulalle, että P*skarteluhaaste ei ole kesälomalla!!

Kangasta piti olla tämänkertaisessa haasteessa!

Heti ajattelin, että tää on mun mieleinen haaste, vaikkei mitään hajuakaan, mitä tähän tekisin.

Sitten se välähti ihan muussa yhteydessä. Aloin painaa tiimipaitoja ensi sunnuntaiksi ja siellä painovälineiden laatikossa olikin yks kankaanjämä, jossa oli muinoin kankaanpainokurssilla painamiani kuvia. Itse olin prässännyt kasvin, jonka kuva valotettiin kankaanpainoseulaan. Sillä sitten painoin meidän olohuoneeseen verhot. Tuo kankaanjämä oli varmaan joku koevedoskappaale, koska siinä oli kaikenlaisia huteja ja värivikoja.Vielä mainituista verhoista - ne oli monta vuotta jossain kellarissa, kun on ollut eri verhot. Nyt ne pääsi tyttären keittiön ikkunaan - ainakin toistaiseksi. Ne sopii sinne mun mielestä oikein hyvin ja pääsivät taas käyttöön.

Revin siitä sitten palasia ja oli ihan pakko tehdä kaksi korttia, kun niin tykästyin. Leimasin vaan tekstit kumpaankin ja toiseen vähän kimalleliimaa. Reunaan hipsuttelin mementon leimasintyynyllä vähän väriä. Mun mielestä nämä ei tarvii mitään muuta - simppeleita taas vaihteeksi :)


keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Perunannostossa ja vähän muuallakin

Tänään sitten nostin ensimmäiset perunat niistä monia kiinnostavista ämpäreistä. Yhdessä ämpärissä kaikki varret oli kuivuneet ihan ruskeiksi jo vähän aikaa sitten. Aattelin sitten tarkastaa sadon tänään. Ihan pikkuisia somia perunoita sieltä löytyi - 30 kpl. Kymmenkunta oli niin pieniä, että heitin pois, loput herkutellaan varmaan huomenna. Loput kaksi ämpäriä saavat vielä kasvaa rauhassa.





Tässä sitten näkymä kasvimaaltani tänä päivänä. Ikuna en ole noin korkeita perunanvarsia meillä nähnyt. Piti oikeen mennä itse sinne vertailun vuoksi seisoksimaan, Heidin tilasin kuvan nappaamaan. Toivottavasti juuressakin olis aikanaan sitten suuri sato. Ehkä kannatti hankkia se yksi multakuorma, jota sitten 36 kottikärrillistä tuonne maalle kärräsin.


Tänään kuvailin myös varjoliljoja kun niitä vielä on. Nekään ei ole tainneet ennen noin komeasti kukkia.





Ensimmäiset vadelmat

Eilen keräsin vuoden ensimmäiset vatut, saalis vaatimaton 4 litraa. Ihan hirveesti siellä piilossa on raakileita, eli kyllä niitä reippaasti saa lisää kohta kerätä. Nyt saavat raakileet paremmin valoa, kun on viidakko käyty kertaalleen suurinpiirtein läpi. Aamuseitsemältä menin heti pusikkoon. Päivällä ei pysty, koska sinne on mentävä ns. viidakkovarustuksessa - eli pitkät housut, pitkähihainen paita ja kumisaappaat. Syy: siellä on lähes yhtä paljon nokkosia kuin vattuja :)
Ei taida olla marjat ihan yhtä suuria kuin viime vuonna, mutta hyvänlaatuisia kuitenkin. Nam, taas saa talvella herkkuja pakastimesta. Ihana tuoksu valtasi keittiön kun keitin vadelmakiisseliä. Ns. "huonommista" marjoista otan siis aina vain maun, eli keitän vähän aikaa, siivilöin marjat pois ja teen siitä liemestä kiisselin - tosin joukkoon heitän ihan viimeksi vielä "priimamarjoja". Nami nami, hyvää tuli!



maanantai 12. heinäkuuta 2010

Villakeijun kortteiluhaaste # 19

Tällaiset luonnokset, joista voi valita kumman vaan.

Tässä valintani ja tulos: