torstai 17. kesäkuuta 2010

Pihassa ja puutarhassa

Tuli eilen tehtyä pihan ja puutarhan "tarkastuskierros" kameran kanssa. Tässä hiukan saalista kierrokselta.

Ensimmäisenä tähtisilmä, joka on mulle aivan uusi kesäkukkatuttavuus. En tiedä miten kukkii ja kestää, mutta ostin kun näytti hauskalta. Suhteellisen kalliitakin olivat, mutta nyt kokeillaan. Heidin ehdotuksesta otin kaikkia kolmea väriä, jota oli tarjolla.



Lumihiutaletta en ole ennen nähnyt tämän värisenä, ainoastaan valkoisena - pakkohan sitten oli ostaa tämäkin.







Hassut nämä vaaleanpunaiset lupiinit, kun ne on alkaneet "ryömiä" noin :)


Ja tässä sitten taas ne paljon puhutut ämpäriperunat. Äärimmäisenä vasemmalla kuitenkin salaattia. Kun olen kaupasta ostanut ruukkusalaatin, niin kun se on syöty, lykkään ruukun multaan ja jonkin ajan kuluttua siitä sitten kasvaa uudet salaatit. Tuossakin ruukussa on kolme yritystä, vain tuo yksi on toistaiseksi lähtenyt kasvamaan, kohta siitä voi jo pari lehteä ottaa.
Salaatin vieressä peruna, sitten tomaatti ja kaksi perunaa. Perunat ja tomaatit kukkivat jo, saas nähdä miten satoa sitten tulee.

2 kommenttia:

  1. Paljon kauniita kukkia teillä siellä. Meillä harrastetaan samaa salaattien kanssa, tai mies sen aloitti istuttamisen maahan kun ensin on napsittu salaatti ja varret jääneet, hyvin suurin osa lähtee kasvamaan. Aurinkoista viikonloppua teille kisoihin.

    VastaaPoista
  2. -maiju- ite5.7.2010 11.29

    tia: Tänä vuonna meillä ei tunnu oikeen onnistuvan tuo salaattien "jatkojalostus", vain yksi neljästä on lähtenyt kasvamaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!