torstai 26. elokuuta 2010

Sato korjattu

Maanantaina päätin, että perunat ylös, ennenkuin alkaa syyssateet. Hyvin ajoitin sen homman. Sain perunat kaivettua rutikuivasta maasta, puhtaina ja kuivina.  Nyt ne iloisesti ovat lajiteltuina laatikoissaan. Kolmea sorttia niitä oli ja kaikista tuli hyvä sato, yhteensä noin 6 ämpärillistä. Voin olla tyytyväinen. Eipä tarvi hetkeen aikaan kaupasta perunoita kantaa, senkun hakee omista varastoista vaan :)



Olihan siellä joukossa taas muutama persoonakin, jotka sitten pääsivät ihan omaan kuvaan :) Tuommoisia sydänperunoita olen onnistunut aiemminkin kasvattamaan ainakin kaksi kertaa. Niistäkin on kuvat jossain tallessa.


6 kommenttia:

  1. ompas hyvän näköisiä perunoita--varmaan maistuvatkin paljon paremmilta kuin kaupasta kannetut--

    VastaaPoista
  2. Hieno sato ja todella puhtaita pottuja, mikäs näitä on syödessä:))

    VastaaPoista
  3. Hyvin on sulla potut kasvaneet ja ovat aivan kuin pestyjä, kun ovat niin puhtaita. Upea sato. Mitä lajikkeita muuten ovat? meillä vielä maassa ja jäi aika pieneksi kun myöhällä laitettiin maahan.

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköisiä perunoita, nuo olisivat isäni mieleen hän kun tykkäsi viljellä perunoita. Poika kertoi tekevänsä ensi vuonna mökille hiukan perunamaata, saa toteuttaa toiveitaan, kun ei vielä ole varaa siihen oman perunamaan ostoon.

    VastaaPoista
  5. AN: Nimenomaan, itsekasvatetut on OIKEITA perunoita :)
    Carola: Niin minustakin.
    Hilkka: Kyllä näin on, ne on tosi hyviä.
    Maila: Yllätyin sadon määrästä - ja laadusta. Nicola, Velox ja joku tuntematon on nuo lajikkeet.
    tia: Todella hyviltä ne maistuukin. Kiva, että saa poika haavetta toteuttaa ja kokeilla perunanviljelyä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!